Tammikuun 2020 Goodiebox arvostelu

Olen itse pitäny todella paljon Goodieboxin sisällöstä, sillä se painottuu ihonhoitoon ja monet kauneusboksin mukana tulleista ihonhoitotuotteista ovat olleet todella laadukkaita. Olen käyttänyt suurimman osan Goodieboxeista tulleista ihonhoitotuotteista loppuun ja on ihanaa saada uusia tuotteita testaukseen. Mikään tuote ei ole jäänyt käyttämättä. Olen aikaisemmin tilannut Boxycharmin kauneusboksia mutta päätin lopettaa sen tilauksen, sillä osa meikkituotteista jäi käyttämättä. Olen testaillut useamman päivän ajan tammikuun 2020 Goodieboxin tuotteita ja jaan nyt teille omat kokemukset niistä. Tammikuun Goodieboxissa tuli mukana viisi erilaista tuotetta, joista kolme oli tarkoitettu ihonhoitoon. Kolmesta ihonhoitotuotteesta kaksi oli normaalikokoista (kasvonaamio ja käsirasva) ja yksi näytekokoinen (päivävoide). Mukana tuli myös hajuveden näytekokoinen pullo ja kaksi kestovanulappua. 

Goodiebox 2020 tuotteet arvostelu.

ZARKOPERFUME Purple MOLéCULE 070.07 (ovh. 105€/100ml): Goodieboxissa tulleen tuotekuvauksen mukaan tämä hajuvesi on saanut inspiraationsa pohjoismaalaisesta kukkivasta kesästä. Tuoksua kuvailtiin elegantiksi. Hajuvedessä huomaa selkeästi kukkaisen tuoksun ja omasta mielestäni tuoksua kuvaa hyvin sana elegantti. Se on samalla raikas, mutta makeahko. Hajuvesi pysyy iholla todella pitkään ja haistoin hajuveden omalla ihollani päivän mittaan. En itse välitä niin voimakkaista hajuvesistä, että haistaisin sen useaan otteeseen päivän aikana. ZARKOPERFUMEN hajuvesi oli kuitenkin hyvän tuoksuinen, kukkainen ja pitkäkestoinen, joten monet muut ihmiset varmasti pitäisivät siitä.

Dr Botanicals Moroccan Rose Nourishing Hand Cream (ovh. 30€): Tämä käsirasva sisältää  Goodieboxin kuvauksen mukaan aloe vera -uutetta, kamomillaa ja ruusuvettä, joiden ansiosta käsirasvan pitäisi kosteuttaa ja suojata käsiä. Käsivoiteessa on melko voimakas tuoksu, josta pystyy selkeästi haistamaan ruusun. Dr Botanicals Moroccan Rose Nourishing -käsivoide imeytyy nopeasti iholle, eikä jätä käsiä tahmeiksi. Kuljetan itse käsivoidetta mukana laukussa ja laitan sitä päivän aikana silloin, kun kädet tuntuvat kuivilta. Tämä on oikein kiva käsirasva!

Naobay Recovery Mask (ovh. 23,95€): Goodieboxin kuvauksen mukaan Naobayn naamio sisältää vitamiini-mineraaleja, kukkaisvettä ja vaahtokarkkiuutetta. Naamio on tarkoitettu kuivalle ja normaalille iholle. Naamiota täytyy pitää iholla vähintään 7 minuuttia, jonka jälkeen se huuhdellaan lämpimällä vedellä pois. Naobayn Recovery -kasvonaamio jätti kasvot kiinteämmän ja sileämmän tuntuiseksi. Se ei kuitenkaan ole tehokosteuttava naamio, joten en itse hankkisi tätä naamiota ainoastaan siihen tarkoitukseen, että se kosteuttaisi kasvoja.

Goodiebox 2020 tuotteet kokemuksia.

GLOV Moon Pads (ovh. 6,9€): Nämä kestovanulaput voi pestä pesukoneessa, joten niitä pystyy käyttämään uudelleen säästäen yksittäisten vanulappujen käyttöä. GLOVin kestovanulaput ovat siis ympäristöystävällisiä. Goodieboxin mukaan nämä kestovanulaput säästävät jopa 800 tavallista vanulappua. Ensimmäinen kokemus näistä vanulapuista ei ollut todellakaan hyvä. En tiedä kävikö muille GLOV Moon -vanulappujen saaneille sama kuin minulle. Kun otin kestovanulaput paketista, niistä varisi paljon nukkaa ja niissä oli ruskeita länttejä, eli jotain likaa. Nämä vanulaput eivät vaikuttaneet laadukkailta, mutta päätin antaa niille mahdollisuuden. Ennen käyttöä pesin ne pesukoneessa, jotta lika lähtisi ja onneksi se lähti. Pesun jälkeen kestovanulaput eivät enää varistelleet nukkaa. Käytän kestovanulappuja sillä tavalla, että kaadan niihin mineraalivettä, jonka jälkeen pyyhin niillä meikit pois. Myös silmämeikit. Nämä kestovanulaput poistivat meikin hyvin. Saan kahdella kestovanulapulla pyyhittyä kaikki meikit pois, kun käytän niiden kumpaakin puolta.

de_CURE n DAY1 – Lightweight Day Cream (ovh. 85€/50ml): Goodieboxin tuotekortissa mainittiin tämän päivävoiteen sisältävän hyaluronihappoa, molekyyliteknologiaa ja PGA:n yhdistelmää, jotka kosteuttavat ja ylläpitävät kollageenin tuotantoa. Laitoin tätä päivävoidetta kasvoille aamulla ennen meikkivoiteen laittoa. Päivävoide imeytyi nopeasti. eikä tuntunut raskaalta kasvoilla. Voide jätti hieman tahmaisen pinnan kasvoille, mistä itse pidän. Kun meikkivoiteen alle laittaa päivävoiteen, joka jättää kasvojen ihon tahmaiseksi, tarttuu meikkivoide siihen paremmin ja pysyy iholla hyvin päivän aikana. De_CURE n DAY! -päivävoide ei kuitenkaan päihittänyt omaa suosikkiani The Ordinaryn Naturan Moisturizing Factors +HA -päivävoidetta. Kummatkin voiteet kosteuttavat sopivasti kasvoja, mutta The Ordinaryn pävävoide jättää tahmeamman pinnan, joten meikkivoide tarttuu siihen paremmin. De CUREN pävävoide oli kuitenkin hyvä päivävoide.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s